Runoja

Moikka^^

Nyt en oikeastaan haluakaan julkaista postausta, minkä olin ajattelevani tänään julkaisevan. Olen jotain yrittänyt kirjoittaa, mutta koko ajan painan "delete". En oikein osaa kirjoittaa mitään kovin hyvää, voisin valaista miksi postauksia ei tule kovin usein...

Suurin syy on se, että kokeita on paljon, vielä on näköpiirissä Bilsan, enkun ja ympän kokeet. Syyslomalla en jaksa kuvata, olin juuri menossa kuvaamaan, mutta en yksinkertaisesti vain jaksa.Olen ajatellut lopettavani kuvatarinan teon, mutta pohdin sitä vielä. Olen alkanut kirjoittaa ennemminkin runoja, kuin postauksia. Ruustan välillä runoja tai laulun sanoja tai vain sanoja päässäni. Tekisi mieli niitä välillä tännekkin kirjoittaa, mutta tämähän on nukkeblogi. Katson välillä itseäni vain peiliin ja ajattelen jotain sanoja yms...Olen vähän tunnollinen kaikelle ja stressaan koulusta. Syyslomalla olen ajatellut levätä, ja lukea kokeisiin. 

Olisiko teillä jotain postausideoita? Itselläni ei ole yhtään postausideaa. Tämä postaus on "runopostaus", pidempiin runoihin saattaa tulla kuva.  Runot ovat lyhyitä, ja toivoisin, että lukisitte edes jotain niistä. Tiedän hyvin, että tämä on nukkeblogi, mutta ei kai se haittaa, jos tänne nyt kerran pistää muita kuvia?

Näet, kuinka sade tippuu oksalta maahan.
 Miten se virtaa kuin purona asvaltilla.
 Katsot, kuinka miljoona pisaraa tippuu maahan, kuinka jokainen pisara on erilainen.
 Tuijotat keskellä yötä tähtitaivaalle, jossa on pieniä pilviä, mutta pienistä pilvistä sataa kauan ja kovaa.
 Et halua lopettaa katsomista, vaikka tunnet jo kylmyyden ja sen, kuinka hiuksesi ovat märät.
 Se on ihana tunne, etkä halua pakoilla sitä.
Odotat aamuun asti, sinulla ei ole kylmä, vaikka olet märkä.
 Olet oma itsesi sateen kanssa, sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Tunnet vieläkin, kuinka sade hakkaa kasvojasi.
 Tunnet, kuinka sadepisarat tippuvat huppariisi.
 Olet ihan märkä, nukuit koko yön sateessa, mutta olet onnellisempi kuin koskaan ennen.

Katsot taivasta ja näät salaman. 
Se tulee sinua kohti, et halua liikkua, olet ihan paikallasi. 
Salama tulee viereesi, mutta ei ihan osu sinuun, tiesit, että maailmaan voi luottaa. Pian, kuulet linnun laulua, kaunista sellaista. 
Ihminen ei voi erehtyä siitä äänestä, jokaisella linnulla on oma äänensä, niin kuin ihmisilläkin. 
Rauhasi lepää metsässä, istut sammalkivelle ja pian olet jo siinä makaamassa.
 Taivas on sininen ja silmiäsi särkee katsoa sitä, mutta katsot taivasta silti, se on niin puhdas. 
Kuulet tuulen huminaa ja kaikkea rentouttavaa, meinaat nukahtaa sammalmatolle, ja lopulta nukahdatkin. 
Heräät aamulla linnun lauluun, nukuit paremmin kuin koskaan. Olet yksin metsässä lintujen kanssa. 
Nouset lopulta ylös ja nautit hetkestä joka on ainutlaatuinen, aina. 

Kaikki on mielestäsi normaalia, myös eläimen äänet.
 Kuulet niitä joka päivä, aamulla ja illalla. Kuulet hirvien sorkkien kopsetta, linnun laulua, supikoiran vinkunaa, joka kuulostaa aivan itkevältä vauvalta.
 Eläimet eivät huolehdi huomisesta, vaan elävät päivässä, se on erikoisinta. 
Eläinten täytyy pärjätä maailmassa, eihän kukaan niitä hoida. 
Kun kävelet metsässä ja olet ihan hiljaa, näet oravan jonka perässä on hirvi, hirveä seuraa karhu, ja karhun selässä on pieni lintu.
Et kuitenkaan juokse pakoon, onhan lintu karhun selässä, olet lintua isompi, miksi sinun pitäisi karhua pelätä?
Menet karhun luokse ja rapsutat sitä, lopulta se on kuin kissa. 
Karhu on iso, mutta ei kuitenkaan vaarallinen. 


Mitä piditte? Panin vain 3 runoa näin aluksi, en oikein tiedä, mitä tykkäätte näistä.